Helsingin sanomat kertoo 11.5, että lähes neljä viidestä suomalaisesta uskoo taloyhtiön ympäristöystävällisyystekijöiden vaikuttavan asuntojen hintakehitykseen tulevaisuudessa. Tämä selviää Danske Bankin YouGov Finlandilla teettämästä kyselytutkimuksesta.
Lämmitystapa on merkittävä kodin ympäristökestävyystekijä yli 80 %:lle vastaajista. Hienoa, että niin moni jo tiedostaa, että asuminen ja kodin energiankäyttö muodostavat neljänneksen suomalaisten kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjäljestä. Vaikutetaan siellä missä voidaan, jokainen.
Maalämmöllä saadaan aikaan ympäristöystävällisyyttä ja säästöä yhtä aikaa, mikä on erinomainen mahdollisuus kotitalouksille ja taloyhtiöille vaikuttaa isosti ja hyötyä samalla taloudellisesti. Tästä syystä me uskomme maalämpöön ja meidän kotimaisiin Oilon ja Lämpöässä maalämpöpumppuihin niin voimakkaasti.
Kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista pitää ympäristöystävällisyyttä asunnon valinnassa erittäin tai melko tärkeänä. Yli 25 % vastaajista uskoo ympäristöystävällisyyden vaikuttavan hintakehitykseen huomattavasti. Vastaajista 70 prosenttia kertoo, että ympäristötekijät vaikuttavat hintaan, jonka he olisivat valmiita asunnosta maksamaan.
Tutustu Hesingin Sanomien artikkeliin: https://www.hs.fi/talous/art-2000007969354.html
Paikalliset edustajamme tarjoavat Oilon ja Lämpöässä maalämpöpumput kaikkialle Suomeen ammattitaidolla ja yleensä ”avaimet käteen” -periaatteella.
Viimeisimmät kommentit