Teksti: Dakota Lavento Kuvat: Tuija Perälä
Lähes 40-vuotias maalämpöpumppu korvattiin uudella
– Toimivassa kotimaisessa ratkaisussa kannattaa pysyä
Alajärven Kurejoella Maatila Petteri Perälä kasvattaa risteytyslampaita. Parhaillaan tilalla on 160 emälammasta.
Petteri Perälän kuusihenkinen perhe asuu tilan vuonna 1946 rakennetussa hirsirunkoisessa, kaksikerroksisessa talossa, jossa on tilaa noin kaksisataa neliötä.
Vuodesta 1983 aivan viime aikoihin saakka tilan päärakennuksen sekä käyttöveden on lämmittänyt Petteri Perälän apen vuonna 1983 hankkima Geotherm 10 V -maalämpöpumppu.
Perälöillä on hyvinkin saattanut olla talossaan yksi viimeisimmistä Geotherm-maalämpöpumpuista. Niitä valmistettiin Lapualla vuosina 1975-1983, jonka jälkeen lapualaismaalämpöpumput ovatkin olleet pitkään tuttuja Lämpöässiä. Nyt Lapuan tehtaassa valmistetaan sekä Oilon että Lämpöässä maalämpöpumput. Tehdas kuuluu Oilon konserniin.
Perälän vanhan maalämpöpumpun lähtölaskenta alkoi, kun sen kompressori sanoi sopimuksensa irti.
–Olisihan kompressorin tietysti vielä voinut uusia, mutta myös varaajassa oli pientä vesivuotoa. Päätimme, että nyt oli tullut aika uusia koko laite, Petteri Perälä kertoo.
Maalämpöpumput ovatkin hyvin kestäviä laitteita. Vaikka kompressori tai kiertovesipumppu laitteen käyttöiän aikana voidaankin joutua vaihtamaan, 20-25 vuotta vanhoja maalämpöpumppuja suomalaisista kodeista löytyy vielä aivan yleisesti.
Lähes nelikymppiset ovat jo kyllä harvinaisuuksia.
Yhtä hyvä, mutta uusi
-Entistäkin ekologisempi
Perälät kartoittivat uutta maalämpöpumppua etsiessään markkinoita laajasti, mutta päättivät pian luottaa entistä mahdollisimman tarkasti muistuttavaan laitteeseen.
–Vanha maalämpöpumppumme toimi pitkään moitteettomasti. Olimme sen hyväksi havainneet emmekä halunneet sokkina ryhtyä kokeilemaan mitään uutta, Petteri Perälä perustelee.
Olemassa olevaan patteriverkostoon ja lämmönkeruujärjestelmään: pellon alle aikoinaan asennettuun 400 metrin maapiiriin, talotyyppiin ja perheen elämäntapaan, kuten lämpimän veden tarpeeseen mitoitettu maalämpöpumppu oli onneksi helppo löytää.
Geotherm 10 V-maalämpöpumppua ei tietenkään enää valmisteta. Vastaava, mutta kaikin puolin modernimpi versio siitä on Lämpöässä Vsi 12.
Modernit maalämpöpumput on tietysti varustettu täysin uudella tekniikalla ja ohjauksella. Niissä on esimerkiksi etäkäyttömahdollisuus, lämpötilaoptimointi sekä lämpöpumpun toimintaa optimoiva, hyötysuhdetta parantava kelluva lauhtumislämpötila. Laitteet ovat huomattavasti aikaisempaa energiatehokkaampia ja hiljaisempia.
Tammikuussa 2022 uusi lämpöpumppu on jo paikallaan ja odottaa, että asentaja Veljekset Kataja Oy:stä käy viimeistelemässä asennustyön.
Suurempia muutoksia maalämpöpumppujen vaihdoksen yhteydessä ei tarvitse tehdäkään. Tosin kellariin asennetaan hieman lattialämmitystä ja optiona on jossain vaiheessa hyödyntää talossa myös maaviilennystä.
Pitkäikäinen lämmittäjä
-Luotettava kotimainen maalämpöpumppu
Petteri Perälä uskoo Lämpöässä VSI 12 -maalämpöpumpun osoittautuvan yhtä luotettavaksi ja toimivaksi kuin sen edeltäjäkin oli.
Se voi kestää jopa kauemmin. Uuden laitteen scroll-kierukkakompressori on vanhaan mäntäkoneeseen verrattuna pitkäikäisempi ja siinä on vähemmän liikkuvia osia. Laite myös pudottaa lauhtumislämpötilaa aina kun mahdollista, mikä säästää kompressorin rasitusta.
Perälän maatilatila tiivistetysti:
Paikkakunta: Kurejoki, Alajärvi
Maalämpöjärjestelmän uusinta: Vuoden 1983 Geotherm 10 V -maalämpöpumppu vaihdettiin kotimaiseen Lämpöässä Vsi 12 malliin.
Hirsirakenteinen, kaksikerroksinen päärakennus
Rakennettu vuonna 1946
Asuinpinta-ala: noin 200 m2
Lämmönjako: Vesikiertoinen patterilämmitys
400 metrin maapiiri
Optiona maaviilennys
Asennus: Veljekset Kataja Oy
Paikalliset edustajamme tarjoavat Oilon ja Lämpöässä maalämpöpumput kaikkialle Suomeen ammattitaidolla.
Viimeisimmät kommentit