Kirjoittanut: Dakota Lavento
Ekologinen, säästäväinen, helppo ja tietysti kotimainen lämpöpumppu on lisännyt sekä eläinten että niiden hoitajien hyvinvointia Pirkolan tilalla Pyhäjoella.
Tomi ja Juha Pirkola pyörittävät perheineen Pyhäjoen Yppärissä sukutilaa, jonka juuret ulottuvat aina 1720-luvulle. Tilalla kasvatetaan sikoja ja viljellään omiin tarpeisiin ohraa, kauraa ja vehnää.
Paikkoja tilan kahdessa sikalarakennuksessa on 3700:lle eläimelle. Vuoden aikana tilan läpi kulkee noin 14 000 kasvattia.
Sikalarakennuksista uudempaa laajennettiin kesällä kaikkiaan 1400:lla neliöllä. Osastoja tuli lisää neljä ja lisäksi rakennettiin lämpimät varastotilat oljelle ja purulle.
Uudisrakentamisen yhteydessä rakennukseen tehtiin eläinten hyvinvointia lisääviä päivityksiä. Automaattisesti toimivat suihkut, puhaltimet sekä säätimet toimivat etäohjauksella. – Järjestelmien toimintaa tulee uskomattoman paljon seurattua kännykän näytöltä. Pystymme seuraamaan myös ruokintaa, Tomi Pirkola kertoo.
Sähkökatkoksiakaan ei tarvitse pelätä, sillä niiden varalta etäohjaus on akkuvarmistuksen takana. Pitemmän sähkökatkoksen varalta tilalla on aggregaatti, joka käynnistyy automaattisesti.
Vaivatonta maalämpöä
Vanhoissa sikalarakennuksissa oli öljylämmitys. Siitä Pirkolat halusivat siirtyä maalämpöön monestakin syystä.
–Meillä on maalämpö sekä omakotitaloissa että toimistorakennuksessa. Sikalarakennukseen halusimme maalämmön ennen kaikkea sen helppouden, toimintavarmuuden ja huolettomuuden vuoksi, Tomi Pirkola listaa.
–Tämän päivän maatilalla riittää työtä muutenkin. Aikaa ei ole lämmityksen kanssa tuhrattavaksi.
Tomi Pirkola on ollut hyvin tyytyväinen marraskuusta 2020 toimineen kotimaisen Oilon ja Lämpöässä maalämpöpumppujärjestelmän toimintaan.
Tärkeitä tekijöitä lämpöpumppulämmitykseen siirtymisessä olivat ympäristönäkökohdat, taloudellisuus sekä eläinten ja niiden hoitajien hyvinvointi.
Järjestelmän sydän on Oilon ja Lämpöässä malliston 43 kW:n tehoinen maalämpöpumppu. Varaaja on TV 1000 tulistusvaraaja, varustettuna kahdella suurella kahdella LK60-käyttövesikierukalla. Lantakourujen jäähdytyksestä ja ylilämmön purkamisesta huolehtii Joustava Jäähdytys+ sikala -ohjelmisto. Lämpöpumpussa on ÄssäControl LAN -etäyhteys valvontaa ja seurantaa varten.
Uusilla osastoilla lämpö otetaan talteen lietelannasta lantakourujen pohjalla kulkevien muoviputkien avulla. Kouruissa on putkea yhteensä vajaa 600 metriä. Lietelanta jäähtyy, joten ammoniakkipäästöt pienenevät, millä on puolestaan suuri merkitys sisäilmatilan laatuun.
Lämpö talteen ja käyttöön
Talteen otettua lämpöä hyödynnetään lämmityksessä. Lämpöä tarvitsevat ennen kaikkea pienet porsaat, mutta riittää sitä myös 180 m2:n sosiaali- ja varastotilojen ja 60 m2:n rehustamon lämmittämiseen.
–Vettäkin kuluu, sillä käymme suihkussa kahdesti päivässä, Tomi Pirkola lisää.
Läpi vuoden lietelannasta ei riittävästi lämpöä saataisi talteen ja toisaalta osan aikaa lämpöä tulee enemmän kuin saadaan hyödynnetyksi. Siksi järjestelmään kuuluu myös kaksi 300 metrin syvyistä energiakaivoa. Ylimääräinen talteen otettu energia siirretään kaivoihin ja kun energiaa tarvitaan enemmän kuin lietelannasta saadaan, se otetaan kaivoista.
Lämpöpumppujärjestelmän ÄssäControl-logiikka hoitaa kaiken automaattisesti. Se kääntää kierron kaivoon, kun lämpöä ei ole enää lantakoiruista saatavissa.
Vanhassa sikalassa lietelannan jäähdytystä ei vielä ole, mutta linjasto kulkee jo käytävällä, joten tulevaisuudessa on tarkoitus liittää se vanhaankin.
Parempaa ilmaa
Lämpöpumppuinvestointi vähensi päästöjä 30 prosenttia.
Maalämpöjärjestelmän asensi paikallinen urakoitsija Putkivoima Oy ja se käynnistyi marraskuussa 2020. Kokemukset ovat olleet erittäin positiiviset. Lämpöä on saatu talteen lämpöpumpulla ja järjestelmä on toiminut odotetusti – sekä eläimet että niiden hoitajat ovat olleet tyytyväisiä.
Tomi Pirkolan mukaan uusilla osastoilla ilma on selvästi parempaa. Sen huomaa heti sisään mennessä. Siellä tykkäävät olla sekä eläimet että niiden hoitajat.
–ELY-keskukselle tehtävissä vuosiraporteissa on ilmoitettava myös ammoniakkipäästöt ilmaan. Oilon ja Lämpöässä -maalämpöpumppu vähensi laskennallisesti meidän päästöjämme 30 prosenttia.
Pirkolan tila tiivistetysti:
Pirkolan tila
Pyhäjoki
Kasvatussikalan laajennus 2020
Laajuus: Neljä osastoa, 1400 m2
Lietelannan lämmön talteenotto: Lietelannan jäähdytys ja talteen otetun energian hyödyntäminen lämmityksessä
Lämpöpumppu: Lämpöässä Emi 43
Varaaja: TV 1000 tulistusvaraaja välipohjalla ja kahdella isolla LK60-käyttövesikierukalla
Ohjelmisto: Joustava Jäähdytys+ sikala
ÄssäControl LAN etäyhteys
2 kpl 300 m energiakaivoa
Asennus: Putkivoima Oy
Paikalliset edustajamme tarjoavat Oilon ja Lämpöässä maalämpöpumput kaikkialle Suomeen ammattitaidolla.
Tutustu muutamiin Oilon ja Lämpöässä maalämmön referensseihin maataloudesta:
Lisätietoa maatalouden investointituista: https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/tuet-ja-rahoitus/maatalouden-investointituet/
Viimeisimmät kommentit