Suuri kiitos tästä vuodesta kuuluu koko lämpöpumppualalle, kaikille yhteistyökumppaneillemme, sekä tietysti omalle henkilökunnallemme ja laatutietoisille Oilon ja Lämpöässä asiakkaille.

Olemme tehneet yhdessä melkoisen vauhtivuoden. On ansaitusti aika hengähtää. Joulun lahjalahjoituksen olemme tehneet jälleen WWF:lle.

Nyt maalämpöammattilaistenkin on aika lasketella viikon kuluessa asteittainen kohti joulurauhaa ja sitten taas mennään vuotta 2022 kohden kovaa. Tuleva vuosi startataan suurin maalämpöodotuksin.

Yhteistyöterveisin Oilon ja Lämpöässä myyntitiimi:

Markus Aarnio
Mikko Laaksonen
Antero Mäkitalo
Simo Ruusunen
Pirita Pouhula
Heli Hietala
Jyrki Rantanen

sekä koko laaja taustaorganisaatiomme tuotekehityksestä tuotantoon ja asiakaspalveluun.

Vaikka niin tehtaan väki kuin jälleenmyyjämmekin joulunpyhinä hieman rauhoittuvat, voi Oilon ja Lämpöässä maalämmöstä jättää tarjouspyynnön läpi joulunajan, juuri silloin, kun siihen on kullakin sopiva aika. Näin asian saa jo vireille. Vuonna 2022 kysynnän odotetaan edelleen kasvavan esimerkiksi kotitalousvähennyksen korotuksen myötä, josta alempana lisää. Sopivaa Oilon ja Lämpöässä maalämpöpumppua voi myös testailla Lämpöpumppuvalitsimella.


Lue myös:

Maalämmön kotitalousvähennys on nyt ennätyssuuri

Maalämmön kotitalousvähennys 2022 on ennätyssuuri ja maalämpöön vaihtaminen on entistäkin kannattavampaa.
Etua maalämpöpumpun hankintaan voi saada jopa 7000 euroa vuodenvaihteessa.

Vuoden 2022 tammikuussa tuleva määräaikainen korotus kotitalousvähennykseen ohittaa rahallisesti useimmiten muut tukimuodot jatkossa. Vaikutus on suurin öljylämmittäjille, joille nykyiset tuet on nyt pääosin kohdistettu.

Kasvava lämpöpumppukysyntä, energian hinnan nousupaine sekä suunta riippumattomampaan ja omavaraisempaan asumiseen, kannustavat kuitenkin kaikkia laittamaan maalämpöasiat ajoissa vireille. Maalämpöpumppu ei ole vain investointi säästöön ja helppouteen, se on myös investointi lastemme tulevaisuuteen.

Artikkelissa tietoa mm. näistä aiheista:
– Maalämmön kotitalousvähennys 2022 ja sen hakeminen
– Maalämmön tuet
– Maalämpö kannattaa myös ilman tukia
– Miten lämpöpumppukysynnän kasvu vaikuttaa vuoden 2022 rakentajiin ja remontoijiin?

Lue koko artikkeli:

Pyydä luotettava ammattilainen apuun tästä ja pääset mietinnöissäsi eteenpäin:

Paikalliset edustajamme tarjoavat Oilon ja Lämpöässä maalämpöpumput kaikkialle Suomeen ammattitaidolla ja yleensä ”avaimet käteen” -periaatteella.